Dec
09
2009

Scriptum humanitas: huolen perinteestä kasvatuksellisiin mahdollisuuksiin Radio Verson kanssa

Yksilöllisten näkökenttiemme valtavasti laajentuessa uusien tunustelu- ja tiedonhakumenetelmien ansiosta normatiivisen liikkuma-alamme puitteet murtuvat eivätkä koskaan enää palaudu entiselleen.

Derrick de Kerckhoven. Kybermedia – näkökulmasta olokulmaan.

Mediakasvatuksen perinne kietoutuu massamedian ja populaarikulttuurin synnyn ympärille uhan, pelon ja kritiikin harsossa. Mediakasvatuksen isänä pidetty professori F. R. Leavis maalaili jo 1930-luvulla massamedian ja siihen liittyvien ilmiöiden sysäävän länsimaisen sivistysperinteen, lukutaidon ja intelligenssin kohti rappiota. Vastavoimaksi hän tarjosi tietysti perinnettä, vanhaa hyväksi todettua korkean kulttuurin kirjallisuutta. Merkittävää kuitenkin oli, että perinteen rinnalle nostettiin uusi pedagoginen ratkaisu: massamedialle annettiin lupa olla osa formaalia kouluopetusta. Uuteen kulttuuriin ja mediaan liityvät pelot transformoitiin osittain kasvatuksellisiksi tavoitteiksi. Tällä pyrittiin kenties löytämään avaimia siihen samaan problematiikkaan, jonka kulttuuriteollisuutta kritisoiva Theodor W. Adornon pukee “heikoksi minuudeksi” “…johon vallitseva yhteiskunta ja vallan kasautuminen muutenkin tuomistee voimattoman jäsenensä (Adorno. Yhteenveto kulttuuriteollisuudesta. Tiedotustutkimus 3. 1984). Tämä on piste, jossa media ja kasvatus kohtasivat.

Mediakasvatus on poikkitieteellinen tutkimuskenttä. Mediakasvatukselliset artikkelit vilisevät puheenvuoroja eri tutkimusaloilta, joiden taustoista kuitenkin suurin osa kiinnittyy viime vuosisadan kulttuuriteollisuuskritiikkiin. Tutkimuskohdettaan mekanisoivasta massamedianäkökulmasta ollaan kuitenkin siirrytty kohti kulttuurista diskurssia, jossa media käsitetään paitsi välineenä myös esse essentiae, olemisen tapaan liittyvänä. Kulttuurinen näkökulma ulottaa median yhteiskunnallisena ilmiönä joukkoviestintää koskevista viestintätieteen haaroista ja kovasta teknologiasta yhä lähemmäs kasvatustieteitä, kulttuurintutkimusta, sosiologiaa, psykologiaa, politiikan tutkimusta ja filosofiaa. Mediakasvattaja joutuu navigoimaan laajalla ja vaikeasti hahmottuvalla kentällä. Vaikeutta kuvaa hyvin mediakasvattaja ja filosofi Reijo Kupiaisen toteamus, ettei median ja todellisuuden välille ole enää syytä vetää kovin vahvaa linjaa (Median monet merkitykset – kriittinen medialukutaito. s. 80. 1999). Liikkuma-alan puitteet, kuten de Kerckhoven on todennut, ovat murtuneet. Media on asettunut immersiiviseen suhteeseen kehomme, kulttuurimme ja olemistapamme kanssa.

Huolen perinteen luoma taakka on mediakasvatuksen piirissä murtumassa. Tosin vieläkin voi törmätä satunnaisiin puheenvuoroihin median ja sen läsnäolossa kehittyneen kulttuurin haitallisuudesta. Näissä puheenvuoroissa mediasta ja siihen liittyvästä kulttuurista puhutaan usein kuin iholla verta imevästä hyttysestä: jonain ulkoisena, sopivalla liikkeellä poistettavissa olevana haittatekijänä. Todellisuudessa hyttysestä on tullut jo aikaa sitten osa iho, jota tulee hoitaa. Jos poistaisimme sen, tulisimme poistaneeksi jotain itsestämme, jos ei muuta niin ainakin ymmärryksemme kategorian.

Tähän kutsuun Verso pyrkii toiminnallaan vastaamaan. Poissulkemisen sijaan opettajien ja vanhempien tulee ottaa ympäröivän todellisuuden mahdollisuudet käyttöön, luoda virikkeellinen onnistumisen elämyksiä, uuden oppimisen riemua tarjoava ja kehitystä tukeva maailma. Verso pyrkii tukemaan kasvattajaa tässä työssä esittelemällä mediakasvatuksen tutkimusta, verkkopedagogisia ratkaisuja, uuden median tarjoamia mahdollisuuksia sekä antamalla käytännön vinkkejä mediakasvatuksellisten tavoitteiden edistämiseksi koulussa ja kotona.

Tervetuloa mukaan.

*4/705/13*

Google Bookmarks Digg Reddit del.icio.us Ma.gnolia Technorati Slashdot Yahoo My Web
Written by admin in: blogi |

No Comments

RSS feed for comments on this post.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Powered by WordPress | Aeros Theme | TheBuckmaker.com WordPress Themes